
Sima ja tippaleivät kuuluvat vappuun. Tippaleivät valmistuvat helposti 🙂
Valmistusohje (noin 20 tippaleipää)
3 munaa
2 1/2 dl maitoa
1/2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
4 dl vehnäjauhoja
ripaus suolaa
uppopaistamiseen: öljyä, pinnalle: tomusokeria
- Vatkaa munien rakenne rikki. Lisää joukkoon maito, sokerit, jauhot ja suola. Sekoita tasaiseksi.
- Kaada taikina puhdistettuun ketsuppipulloon, josta pursotettaessa tulee spagetin paksuista nauhaa. Voit käyttää taikinan pursottamiseen myös muovipussia, jonka kulmaan olet tehnyt reiän.
- Kuumenna öljy kattilassa. Pidä kantta lähellä, sillä ylikuumentunut öljy voi syttyä palamaan.
- Aseta rasvaan muotiksi korkea säilyketölkki, josta olet poistanut kannen lisäksi myös pohjan. Pursota taikinaa ristiin rastiin tölkin sisään.
- Kun taikina on jähmettynyt muotoonsa, poista tölkki varovasti. Siirrä muotti toiseen kohtaan kattilaa ja pursota uusi tippaleipä.
- Kypsennä leivonnainen molemmilta puolilta ruskeaksi. Nosta kypsä tippaleipä esimerkiksi reikäkauhalla ritilälle valumaan.
- Koristele jäähtynyt leivonnainen tomusokerilla.
Hauskaa vappua!